WHILE MY GUITAR GENTLY WEEPS part 1

Part 1. Liam's PoV

Aurinko paistoi suoraan kasvoilleni kapean ikkunan läpi. Siirsin verhoa ikkunan edestä ja katsoin takapihalle. Se ei ollut edelleenkään muuttunut mihinkään viimeisessä viidessätoista minuutissa.

Toisaalta takapihan kaunis maisema oli pysynyt tismalleen samana. Illan hämärtäessä nurmikko loisti kosteassa ilmassa ja pihakeinu heilui tasaisessa rytmissä. Aurinko laski metsän taakse ja taivas loisti purppuranpunaisena.

Siihen kaikkeen kauneuteen ja täydellisyyteen mahtui kuitenkin pieni epätäydellisyys. Asia, mikä sai mun vatsassani kouristamaan. Näky pihakeinussa, joka sai mut hymyilemään ja voimaan pahoin samaan aikaan.

Harry ja Louis... Niiden kahden katsominen sai mun vatsasani ikään, kuin sekaisin. Se sai mut voimaan pahoin. Louisin ja Harryn katseleminen pihakeinussa... Toisiinsa kietoutuneena, onnellisina.

Sitä mäkin voisin olla. Mäkin voisin olla onnellinen ihmisen kanssa, ketä mä rakastin. Ei... En mä voinut. Mä en saanut olla onnellinen sen ihmisen kanssa, ketä mä rakastin.

Aluksi mun tunteeni sitä blondia kohtaan oli ollut lähes mitätön... Ei kukaan edes jaksanut ajatella sitä. En edes mä. Sinä päivänä, kun ihmiset saivat tietää Larrysta... Sinä päivänä, kun Larrysta oli tullut totta. Sinä päivänä mäkin olin ymmärtänyt, että saisin ehkä olla juuri sen kanssa, kenen halusin.

Harryn ja Louisin katsominen heiluvassa pihakeinussa toivat mun mieleeni taas ne salamavalot, mitkä mä erotin ohi kiitävän auton ikkunasta. Salamavalot, mitkä olivat ikuistaneet sen kaiken. Yhden suudelman, minkä mä olin antanut rakkaalleni. Suudelman, johon olin saanut vastauksen. Suudelman, jonka luulin tosissani olevan kaiken alku. Kaiken hyvän alku. Ei... Mä olin ollut väärässä. Se suudelma oli ollut kaiken hyvän täydellinen loppu. Romahtaminen...

''Liam?'' mä kuulin äänen takaani. Käännyin katsomaan hymyilevää irlantilaista, joka seisoi ovella pyyhe kiedottuna lanteilleen, nojaillen oven karmiin. Mä hymyilin hieman ja katsoin alas yrittäen peitellä punastumistani.

''Auringonlasku on tosi nätti tänään...'' sanoin ja hymyilin istuen sängylleni. Niall tuli istumaan mun viereeni ja katsoi ikkunasta ulos. ''Taivas on ihmeen punanen'', lisäsin. Niall nyökkäsi pienesti ja kuivasi hiuksiaan toiseen pyyhkeeseen, joka roikkui pojan harteilla.

''Ootsä kirjottanu siitä?'' Niall kysyi ja kopautti mun sylissäni olevan lehtiön kantta. Katsoin itsekin vihon mustaa kantta hetken aikaa ja kohautin olkapäitäni.

''Tavallaan... Mut en mä tosta auringosta kirjottanu'', mä sanoin ja hymyilin pienesti.

''Ai, onks joku toinenki?'' Niall kysyi kallistaen päätään hieman. Mä nyökkäsin ja katsoin sitä hetken.

''Joo, se hymyilee'', mä sanoin hiljaa. Niallin suupielet kaartuivat entistä enemmän hymyyn ja se upotti sormensa mun niskaani haroen mun hiuksiani. Se oli ihan niinkuin ennenkin. Me istuttiin Niallin kanssa sängyllä ja katseltiin toinen toisiamme.

Mä olin luvannut pojalle yrittää unohtaa... Meidän kaikkien takia. Vaikka eihän sillä mitään väliä enää ollutkaan... Bändi alkoi hipoa niin vaarallisesti hajoamispistettä, että millään ei ollut enää mitään merkitystä. Me oltiin kaikki muutettu kimppaan Lontoosta Harryn lapsuuden kotiin, kuin pakoon kaikkea.

''Harry ja Louis on istunu pihakeinussa nyt varmaan kolme tuntii'', Niall sanoi ja nousi ylös katsellen ikkunasta ulos.

''Nii...'' sanoin hiljaa ja huokasin.

''Sua taitaa väsyttää'', Niall sanoi ja asetti kädet lanteilleen kallistaen päätään. Mä nyökkäsin ja nousin heittäen vihkoni sängylle.

''Sit mä päästän sut nukkumaan'', Niall sanoi ja meni ovelle. Vedin pikaisesti paidan pääni yli ja riisuin housuni. Niall katsoi mua vielä ja hymyili leveästi.

''Hyvää yötä Li-Li'', se sanoi ja veti oven kiinni.

''Hyvää yötä Nialler...'' kuiskasin vielä ja sukelsin pikaisesti peiton alle. Otin vihon käteeni ja avasin sen merkin kohdalta. Purin huultani ja käänsin sivua ottaen tyynyni alta kynän.

Kirjoitin paperille muutaman lauseen, joiden aikana poskilleni valui kyyneliä. Kirjoitin sanoja, tunteita, tappavia kirjaimia yhdistettynä pitkiksi sanoiksi, jotka raapivat sydäntäni auki. Sanoja, jotka saivat mut vuotamaan.

''minä en ole sopiva... minä en ole tarpeeksi hyvä, olen säälittävä. en voi olla ikinä hänen. tai minä voisin, mutten voisi koskaa omistaa häntä. teen mitä tahansa, hän on ja tulee aina olemaan se, ketä ei voi omistaa, ei kukaan''

Käänsin edellisen sivun ja luin muutamaa tuntia aikaisemmin kirjottamat lauseet.

''Remember love, remember you and me
Remember everything we shared
On this planet when we cared
Remember hearts, remember unity
Remember loving neighbours without expecting favours

Why be afraid to make an honest mistake
If you acknowledge the pain
And you wanna change, you can get through anything

Do you remember at all
People walking hand-in-hand
Can we feel that love again
Can you imagine at all
If we all could get along
Then we all could sing this song
Together

Look at me and look at you
Now look at me again
See, we're not so different
Look around, what do you see
Were throwing things outside our window
We don't care to keep it clea''

Kaikki se, mitä Niall oli ikinä tuntenut, kaikki se mitä meillä oli koskaan ollut... Kaikki se oli unohtunutta. Kaikki se tuntui nyt pelkältä kauan kestäneeltä unelta. Mulle se ei ollut vaan unta, se oli edelleen elossa olevaa unta.

Unta, jonka jokaisen käänteen Niall oli onnistunut unohtamaan... Mä en halunnut herätä siitä unesta, vaikka päivittäin se tuntui muuttuvan vaan entistäkin pelottavammaksi painajaiseksi.